PUOLETPUOLETPUOLETPUOLETPUOLETPUOLETPUOLETPUOLETPUOLETPUOLETPUOLETPUOLETPUOLETPUOLET
PUOLETPUOLETPUOLETPUOLETPUOLETPUOLETPUOLETPUOLETPUOLETPUOLETPUOLETPUOLETPUOLETPUOLET
PUOLETPUOLETPUOLETPUOLETPUOLETPUOLETPUOLETPUOLETPUOLETPUOLETPUOLETPUOLETPUOLETPUOLET
22½ VIIKKOA TAKANA
PUOLETPUOLETPUOLETPUOLETPUOLETPUOLETPUOLETPUOLETPUOLETPUOLETPUOLETPUOLETPUOLETPUOLET
PUOLETPUOLETPUOLETPUOLETPUOLETPUOLETPUOLETPUOLETPUOLETPUOLETPUOLETPUOLETPUOLETPUOLET
PUOLETPUOLETPUOLETPUOLETPUOLETPUOLETPUOLETPUOLETPUOLETPUOLETPUOLETPUOLETPUOLETPUOLET
22½ VIIKKOA EDESSÄ
PUOLETPUOLETPUOLETPUOLETPUOLETPUOLETPUOLETPUOLETPUOLETPUOLETPUOLETPUOLETPUOLETPUOLET
PUOLETPUOLETPUOLETPUOLETPUOLETPUOLETPUOLETPUOLETPUOLETPUOLETPUOLETPUOLETPUOLETPUOLET
PUOLETPUOLETPUOLETPUOLETPUOLETPUOLETPUOLETPUOLETPUOLETPUOLETPUOLETPUOLETPUOLETPUOLET
KATSOKAA VAIKKA KELLOA
PUOLETPUOLETPUOLETPUOLETPUOLETPUOLETPUOLETPUOLETPUOLETPUOLETPUOLETPUOLETPUOLETPUOLET
PUOLETPUOLETPUOLETPUOLETPUOLETPUOLETPUOLETPUOLETPUOLETPUOLETPUOLETPUOLETPUOLETPUOLET
PUOLETPUOLETPUOLETPUOLETPUOLETPUOLETPUOLETPUOLETPUOLETPUOLETPUOLETPUOLETPUOLETPUOLET
TERVETULOA
PUOLETPUOLETPUOLETPUOLETPUOLETPUOLETPUOLETPUOLETPUOLETPUOLETPUOLETPUOLETPUOLETPUOLET
PUOLETPUOLETPUOLETPUOLETPUOLETPUOLETPUOLETPUOLETPUOLETPUOLETPUOLETPUOLETPUOLETPUOLET
PUOLETPUOLETPUOLETPUOLETPUOLETPUOLETPUOLETPUOLETPUOLETPUOLETPUOLETPUOLETPUOLETPUOLET

Maanantai oli taas sellainen päivä että huh huh… Mun kännykkä nimittäin "varastettiin". Lainausmerkit sen takia, että siis kyllä se ihan oikeasti multa vietiin, mutta sain sen takaisin. Tässä tarina:

Meidän koulussa tunnit on jaettu neljään 2 tunnin sarjaan. Oltiin luokan kanssa just palaamassa välitunnilta, kahdelle viimeiselle ympäristopintunnille. Muistan kaivaneeni kännykkäni esiin ja lähettäneeni tekstiviestin Danielalle, saksalaisvaihtarille. Sen jälkeen laitoin kännykän reppuni pikkutaskuun ja sysäisin repun jalkoihini. Koko kahden tunnin ajan olin todella keskittynyt työstämään erästä espanjantehtävää (kiitos äiti kielioppikirjasta!), samalla kun muut tekivät projektia ilmastonmuutoksesta (mä olin jo osoittanut tietämykseni siitä aiheesta näyttämällä jotain vanhoja projekteja KSYK-ajoilta, vastaamalla kysymyksiin ja tietämällä faktoja, joista edes opettajalla ei ollut mitään hajua).
Tunti oli just loppumassa, kun mä aloin penkomaan mun kännykkää uudestaan esiin. Se ei vaanenään ollut pikkutaskussa! Käänsin koko repun ympäri ja kun mitään ei löytynyt koulupuvun taskuistakaan, kerroin asiasta Melodylle. Yhdessä me mentiin sitten puhumaan opettajalle, joka sulki nopeasti oven, etteivät muut oppilaat ehtisi livistää. Se sanoi, ettei kukaan lähde minnekään. Yhtäkkiä meidän luokka oli täynnä väkeä; rehtori, kaikki 3 tarkastajaa, huolestunut psykologi, koulun aseistautunut vartija ja kasa muita uteliaita opettajia. Rehtori sanoi että nyt tämän vitsin on aika loppua. Kun kukaan ei liikauttanut sormeakaan, se suuttui. Ensin uhkailtiin, että luokassa voidaan istua vaikka klo. 21 asti, kunnes kännykkä jotenkin ilmaantuu mulle takaisin. Sitten se sanoi, että se kutsuu kaikki vanhemmat koolle keskustelemaan asiasta. Sitten se sanoi että pitää varmaan ottaa poliisi mukaan kuvioihin.
Loppujen lopuksi, me päädyttiin kaikki jonoon odottelemaan, kun rehtori ja tarkastajat tutki jokaisen oppilaan ja tämän repun yksitellen, erillisessä luokkahuoneessa, vartijan läsnä ollessa. Siinä meni sellainen tunti. Kun kaikki oli käyty läpi, menin kysymään rehtorilta löytyikö mitään.
Yllätyksekseni, hän veti taskustaan mun puhelimen!! Siitäpä riemu ratkesi :)
Rehtori ei kuitenkaan suostunut kertomaan keneltä se löytyi. Kyllä mä sinällään sen ymmärrän, koska mun reaktio ei olisi ollut mitenkään kovin pehmeä sen henkilön kanssa. Epäilen kuitenkin että se oli joku poika.
Kun pääsin kotiin, tajusin kunnolla: Mun oma luokkakaveri oli yrittänyt ryöstää mut! Käyttänyt hyväksi sitä, että projektia tehdessä kaikki liikkuu ympäriinsä ja on yleistä hälinää, sitten vain hivuttanut mun repun auki, ottanut kännykän ja pistänyt taskuunsa. Lisäksi se joku oli myös soitellut jonnekin, koska kun Melody oli yrittänyt soittaa siihen, kaveri oli sammuttanut kännykän ja yrittänyt taas pian uudestaan avata sen, mutta pettynyt, koska mulla on PIN-koodi käytössä (täällä ei varmaan edes puolella ole). Tiedän tämän, koska kun yritin avata kännykän, se vaati PUK-koodia ja puheluhistoria oli pyyhitty kokonaan pois.

Että sellainen kertomus. Mä joudun kyllä kovasti ihmettelemään, kuka haluaisi varastaa mun kännykän. Sehän on vain Nokian 1208B, halvin jonka Movistar kaupoista saa. Se on simppeli, eikä siinä ole edes paljon toimintoja, sitä paitsi kaikilla mun luokkalaisilla on oma kännykkä! Luultavasti joku juoruilija on vaan ihan liian kiinnostunut viattoman vaihto-oppilaan yksityiselämästä...

Tänään meillä ei ollut koulua. Kiinnostaako syy? No, Ecuadorin indigenasit (alkuperäiskansa) päätti lakkoilla. Täällä syntyy koko ajan uusia lakeja ja nyt hallitus on aikomassa allekirjoittaa jonkun kaivoksiin liittyvän lain, joka kuulemani mukaan aiheuttaisi kaamean työttömyysaallon indigenaseille. Ne aiheutti kaaosta monissa kaupungeissa tukkimalla suuria teitä, eikä Ambato jäänyt yhtään vähemmälle. Kukaan ei siis voinut liikkua töihin taikka kouluun.
Me päätettiin mennä meidän pienen "Indoamerica ryhmän" (=meidän koulussa olevat 5 vaihtaria; Minä, Anu ja Ruthie YFUsta sekä saksalainen Sylvie ja italialainen Vittoria AFSsta) kanssa mennä elokuviin, katsomaan Crepúsculo (Twlight/ Houkutus). Mulle se on jo toinen kerta, mutta ei haittaa koska se on niin hyvä! Vittoria ei päässyt tällä kartaa mukaan, koska se on sairaslomalla. Se oli nenäleikkauksessa viime viikolla ja nyt raukan naama on niin turvoksisa, ettei se voi liikkua julkisilla paikoilla. Me käytiin kuitenkin moikkaamassa sitä kukkien ja Parane pian -kortin kera :)

Kaikki alkoi siitä, kun oltiin Anun ja Sandran kanssa kaikki lauantaina yhtä aikaa Messengerissä. Puhuttiin siitä, että tylsistyttää, eikä huomisellekaan ole mitään tekemistä. Sitten yhtäkkiä Sandra heittää, että mitä jos mentäisiin käymään Bañosissa, kun kaikki kehuu sitä eikä se ei ole vielä päässyt tutustumaan. Me vastataan, että miksipä ei ja näin meillä on suunnitelma!

Seuraavana aamuna me herättiin aikaisiin ja suunnataan Ambaton bussiasemalle, jossa Sandra, joka oli herännyt vielä aikaisemmin ja matkannut jo 2½ tuntia Quitosta, jo odottelikin meitä. Matkaseurana meillä oli Darwin, Anun ecuadorilainen poikaystävä, koska kukaan meistä ei oikein tuntenut Bañosia tarpeeksi hyvin. Perillä, me kuljeskeltiin läpi sitä kaunista vuorten ympäröimää turistikaupunkia ja nautittiin lämmöstä. Maisteltiin myös vähän paikallista karkkia, Melcochaa ja Bocaditos de Guayabaa. Osuttiin sitten sellaisen hauskannäköisen retkijärjestäjän ovelle ja niillä oli meidän onneksi just lähdössä ryhmä tutustumaan Bañosin vesiputouksiin, niin päätettiin uhrata se $4 ja lähteä mukaan.



Tuollaisella härvelillä mekin ajeltiin rotkon yli. Se kulkee yllättävän nopeasti ja kun mitään turvavöitä ei ole,
tarraa hurjapääkin nopeasti lähimpään tankoon kiinni!



Anu, Sandra ja Anna - The Powerpuff Girls ready for action!



Mä en hirveästi ehtinyt ajatella siinä vaiheessa kun kapusin siihen sillankaiteelle. Tai siinä vaiheessa kun piti nostaa kädet ylös kuin lintu ja laskettiin kolmeen. Tai siinä vaiheessa kun piti kaatua tyhjyyteen ja ottaa vastaan noin 10-20 metrin vapaapudotus. Vasta siinä vaiheessa, kun roikuin sen narun päässä ja melkein tunsin alla kohisevan kosken, vasta siinä vaiheessa sydän alkoi tykyttää ja päästin kiljahduksen.



Vuorten kätköissä, piilossa metsän keskellä, saanen esitellä; Cascada de la Novia (=Morsiammen putous)


=kuva=
Vesiputouksen alle sukeltamisessa on jotain taianomaista...



Bañosin vesiputousretkillä ainoa huono puoli on se, että ensin on aina laskeutuminen ja sitten vasta nousu...



Ennen kotiinpaluuta poikkesimme syömään pieneen ravintolaan, jonka vieressä oli museo.
Kurkkasimme sisään ja meitä vastaa tuijotti kokoelma muinaisista Inka-ajoilta löydeyistä esineistä!


Maanantaina oli koulupäivä. Mutta ei mikä tahansa koulupäivä, vaan aivan uuden suunnan aloittava koulupäivä! Se oli nimittäin meidän vaihto-oppilaiden ensimmäinen päivä kuntosalilla. Meillä on kaksi vapaata tuntia joka päivä, sillä aikaa kun muilla oppilailla on englantia. Aiemmin meillä oli espanjaa, mutta ihana opettajaamme on kadonnut kuin tuhka tuuleen. Olemme siis kuluttaneet viimeiset 2kk istumassa koulun kahviossa ja se ei arvatekin ole ollut kovin tehokasta millään muulla kuin vatsan seudulla. Yhteisestä sopimuksesta päätimme vähentää kakkua ja lisätä rautaa. Ensimmäinen päivä olikin aika lailla pelkkää hikeä, verta ja kyyneliä, koska paikkoja särki jo valmiiksi Bañosin jälkeen.

Ja kun se ei vielä riittänyt, oli koulun jälkeen luvassa lisää puhkimista.
Oltiin sovittu Sylvien & Danielan kanssa, että mentäisiin tutkailemaan mun kodin viereistä aluetta, koska mä olen aikaisemmin nähnyt siellä hevosia (kaikki ollaan ratsastajia). Oltiin juuri suuntaamassa kohti mun taloa, kun yhtäkkiä Sylvie näkee hevosia, jotka laukkaa erästä rinnettä ylöspäin. Me tietenkin rynnätään perään. Jatketaan hevosten jahtaamista niiden kaviojälkiä seuraten. Siinä samalla unohtuu, että meillä on kaikilla koulupuvut päällä (hameet, pikkukengät jne.), reput ja mulla vieläpä kitara. Jatketaan ja jatketaan ja jatketaan ja jatketaan seuraamista. Huomataan pian, että ollaan kuljettu ylöspäin erästä jyrkkää mäkeä jo hyvä tovi. Seurataan ja seurataan ja seurataan ja seurataan ja seurataan ja seurataan kunnes hengästyminen iskee. Me ollaan nyt jo tosi korkealla. Kiivetään ja kiivetään ja kiivetään ja kiivetään ja kiivetään ja kiivetään ja kiivetään, välissä on monta levähdystaukoa. Kun ollaan melkein huipulla, lihasten uupumus käy jo melkein sietämättömäksi, kiitos kuntosalin. Kirjaimellisesti raahaudutaan ylös asti! Siellä sitten ollaan ja ihmeellään, kun ruostunut kyltti toivottaa meidät tervetulleiksi Casigana-nimiselle vuorelle ja sen takana alkavaan luonnonpuistoon. Kiipeämisessä meni noin 3h, mutta näköalat on sen arvoiset = henkeäsalpaavat! Hevosia ei koskaan löydetty, mutta poliisiauto kylläkin; kyselivät että mitäs me gringat täällä yksin puuhataan. Sitten, juuri kun aletaan laskeutumista, alkaa sataa. Matka alas käy melko vikkelästi, noin tunnissa, kun liukastellaan koko matka. Daniela ja Sylvie ottavat taksin heti kun päästään autotielle ja mäkään en ole ikinä ollut niin iloissani nähdessäni kotia. Neljän vesilasin jälkeen kaadun suoraa päätä sänkyyn ja nukahdan samassa silmänräpäyksessä.
Nyt illalla heräsin sopivasti kirjoittamaan tämän merkinnän!

¡Bienvenido! Tästä se lähtee, joulun suuri lähtölaskenta! Tämä toimii kuin adventtikalenterina teille, rakkaat perheenjäsenet ja ystävät, koska aijon lisätä joka päivä uuden merkinnän, joka kertoo jonkun pienen ja samalla hauskan faktan Ecuadorista. Oletteko valmiina?! Vamos!!!

Kun Ecuadorissa tilaa puhelimen kautta samaan aikaan pizzan ja ambulanssin, pizza tulee nopeammin!

Ecuadorissa syödään marsuja (anteeksi Sanni & Jenni). Ne on oikein juhlaruokaa! Tämän perinteen juuret johtavat suoraan Inkoihin ja paikalliset kutsuvat sitä Cuy:ksi, koska se on se ääni jonka marsu päästää, kun sitä käristetään... Slurps!

Ecuadorilla on monta itsenäisyyspäivää!
Lokakuun 9. on Guayaquilin, Ecuadorin suurimman kaupungin itsenäisyyspäivä.
Marraskuun 3. on Cuencan, Ecuadorin historiallisesti kauneimman kaupungin itsenäisyyspäivä.
Marraskuun 12. on Ambaton, Tungurahua-provinssin pääkaupungin itsenäisyyspäivä (kotikaupunkini).
Joulukuun 6. on Quiton, Ecuadorin pääkaupungin itsenäisyyspäivä (sama kuin Suomen).
Loppujen lopuksi, on täällä vielä yksi iso itsenäisyyspäivä joka on yli muiden itsenäisyyspäivien, eli Toukokuun 24. jolloin n. 186 vuotta sitten käytiin hurja Pichinchan taistelu, josta myös lauletaan kansallislaulussa.
Ja yllätys yllätys, kaikki nämä päivät ovat täysin vapaita koulusta, työstä ym. ¡Salve, Oh Patria!

Jos me halutaan suomeksi viestittää kielteinen mielipide, voi sanoa "A-aa" (tai englanniksi "Uh-uh"). Mutta, jos puhut ecuadorilaisen kanssa, tulee väistämättä eteen sekavuutta, koska täälläpäin se tarkoittaa kyllä. Tämänkin pikkuruisen käännöskukkasen kanssa eräällä tuli vähän isompia ongelmia!

Ecuadorissa on myös ollut naispresidentti! Edellinen presidentti erotettiin yllättäen, joten varapresidentti Rosalia Artega otti työn, mutta poliittisten erimielisyyksien takia hänen hallintokautensa kesti vain päivän. Voih, tätä tasa-arvoa...

Kiitos suomalaisista blondi/kalpeanaama -geeneistäni, cuáles hacen los hombres locales locos! Koskaan ei voi kävellä kadulla ilman, että autot tööttäilee, perään vislataan tai muuten vaan huudellaan "Rubia!", "Que guapa!" tai "Te amo!" yms. Proud to be a Finn<3

Ecuadorin lipun värit ovat keltainen, sininen ja punainen... mutta niin ovat myös Venezuela ja Colombian lippujen värit! Ainoa mikä niissä eroaa, on symboli lipun keskellä... Sanoisinko että uniikkia! Googlettakaa vaikka :D

Kaipaatko vaihtelua ruokavalioosi? Caldo de Manguera on ihanainen keitto, joka on tehty sian sisäelimistä... ja välillä niistä ulkoisistakin. Lisään heitetään vielä kuivattua verta, sitä ainaista riisiä/ maissia ja voilà. Sanovat, että tämä ruoka on mahtava apu krapulalle (kokeilkaa toki, mutta mä en sitten vastaa mahdollisista seurauksista)!

Anna on muunnos heprean armoa tai suosiota tarkoittavasta nimestä Hannah. Se on kansainvälinen ja yksi maailman suosituimmista naisen etunimistä." Näin sanotaan Wikipediassa, mutta miksei kukaan täkäläinen sitten osaa sitten sanoa sitä oikein?! Se on aina joko Ani tai Anita. Muita väännöksiä joita olen nimestäni kuullut, ovat mm. Anne & Annushka (venäjä), Ana & Ena (usa), Anja & Annelie (ruotsi) ja Anabel (muu eurooppa). Täällä ei nimipäiviä juhlita, vaan pyhimysten päiviä. Esim. 6. joulukuuta on Pyhän Nikolaksen päivä & 20. maaliskuuta on Pyhän Aleksandran päivä. Onneksi äiti sentään soitti ja Antti lähetti @-postia onnitellen :)

Lämpimät suihkut ovat Ecuadorissa harvinaisuus! Monet suihkut vaativatkin, että yhdistät itse lämpöjohdot suihkun sisällä. Tämä antaa sinulle noin 3 minuuttia lämmintä vettä, tietenkin sähköiskun kera... tänäänkin keitettiin urakalla vettä, joka sitten kannettiin keittiöstä (1.krs) pesuhuoneeseen (3.krs), jossa sisko lopulta pääsi pesemään itsensä, saavissa. Ja niinä päivinä, kun lämmintä vettä sattuu olemaan, ei välttämättä ole tarpeeksi painetta, että pumppu jaksaisi nostaa sen veden sinne pesuhuoneeseen, kolmanteen kerrokseen asti. Ja sitten on vielä ne epäonnekkaat, jotka asuvat kaupungin vanhemmalla puolella (THANK GOD NOT ME), joilla ei välttämättä ole aina vettä OLLENKAAN. Mieti sitten minne mennä istunnolle, kun oma eikä naapurin vessa vedä, taikka mitä tehdä, kun olet juuri saanut shampoon päähän ja yhtäkkiä mistään hanasta ei tule pisaran pisaraa...

Kuinka moni on seurannut Serranon Perhettä, tuota mahtavaa espanjalaista TV-sarjaa, joka on ilahduttanut suomalaisia kesäaamuisin nyt jo ainakin kahden vuoden ajan? Tunnen aika monta! Mutta, tietääkö kukaan, mistä sarjan nimi tulee? Tietenkin "Serrano" on yleinen sukunimi Espanjassa, mutta sana `serrano´ itsessään tarkoittaa ihmistä, joka asuu Sierra-alueella, eli vuoristossa... JA kun miettii, että Ambato on yksi Ecuadorin korkeimmista kaupungeista ja se sijaitsee Andien juurella, mä voin sanoa olevani ihka oikea osa Los Serranoa!

USAssa juhlitaan Sweet 16:iä ja ajokorttia, Euroopassa juhlitaan 18-vuoden täysi-ikäisyyttä... ja Ecuadorissa juhlitaan Quinceañeraa, joka tarkoitta tyttöjen suurta 15-vuotisjuhlaa. Tyttö saattaa alkaa suunnitella juhlaansa jo monia vuosia aikaisemmin (esimerkkinä 8-vuotias Dani)! Tämän juhlan ymmärtääkseen, voi yrittää kuvitella meidän perinteisen konfirmaation tai Juutalaisten Bar/ Bat Mitzvah:in sekoitettuna jenkkimäiseen krääsäperinteeseen. Tapahtumaan kuuluu yleensä uskonnollinen sanoma, mutta samalla kaikki, siis aivan liioittelematta, kaikki-on-vaaleanpunaista. Ja tietenkin myös kaikki on kutsuttu, kaukaisiata pikkuserkuista aina lempiopettajiin asti; onhan tämä mitä mainioin sosiaalisen statuksen kohottaja ja hyvä tapa perheen esitellä vaurauksiaan, oli niitä tai ei. Koko tapahtuman idea on oikeastaan juhlia tytön kasvua. Hän ei ole enää Niña(tyttö 1-14 v.), vaan Señorita(nuori nainen 15-24 v.) (myöhemmin tulee vielä Mujer = nainen 25 v. ja ylöspäin). Traditiona on, että syntymäpäiväsankari saapuu paikalle sandaaleissa, mutta uskonnollisen seremonian jälkeen hänen isänsä vaihtaa hänelle jalkaan korkokengät ja luovuttaa tytön tämän kavaljeerille. He tanssivat valssin, jonka jälkeen tytön on kierretävä ja tanssittava vähintään yksi tanssi kaikkien miespuolisten lähisukulaisten kanssa. Tytöllä on lähes aina päällä vaaleanpunainen mekko, tiara ja muutenkin koko joukko kimaltelevia koruja!

Ihmiset ovat täällä aidosti kiinnostuneita Suomesta! Kun multa kysytään mistä tulen ja kun vastaan että "Finlandia", ilmestyy kysyjän silmiin suuret kysymysmerkit ja hän vain nyökyttelee päätänsä hämmentyneenä. Kun sitten tarkennan, että "Norte de Europa", innostuvat he heti kysymään jääkarhuista sun muusta yhtä stereotyyppisestä. Kyllä mä aina luulot korjaan, mutta näille tuntuu riittävän todisteeksi se, että siellä on kylmä ja lunta. Kertaakaan ei kukaan ecuadorilainen ole arvannut Nokiaa, saunaa, Joulupukkia tai muuta, mistä me itse ajattelemme olevamme maailmalla tunnettuja! Joku on kuitenkin osannut mainita Finlandia Vodkan ja HIMin... Suurin järkytys on ehkä ollut se, että tosi moni oikeasti luulee, että mun äidinkieli on englanti! Tässä on nyt meneillään pieni identiteetti kriisi (hehe), eli älkää siis ihmetelkö, jos multa ei (Mean sanoin) aina ääkköset ja öökköset suju :D

Väki on täällä todella lyhyttä! Kyllähän mä tiesin, että eurooppalaiset on yleisesti pitkiä aasialaisiin jne. verrattuina, mutta jotenkin olen ajatellut, että me skandinaavit jotka joudumme kestämään kylmää ja elämään pitkiäkin aikoja ilman kunnon aurinkoa, olisimme vähän lyhyempiä... vaan ei! 160 senttisenä mä olin yläasteella yksi meidän luokan lyhyimmistä, kun taas täällä mä olen yhtäkkiä koko luokan pisin tyttö, myös monia poikia pidempi! Kasvupyrähdyskö?

Sinulla on hyvä työ, kaunis ja suuri talo, ihana kumppani ja paljon rahaa... kuulostaako melko tavoiteltavalta unelmalta? Ecuadorissa voit saada kaiken tuon ja ainoa asia mikä siihen vaaditaan, on läheinen suhde politikon kanssa; terveisiä korruption keskustasta!

Lisää kakkajuttuja... Ecuadorin viemäriverkosto ei ole tehokkointa tekoa. Vessassa käydessä ei ikinä pumpata paperia alas omien jätösten mukana, vaan se heitetään roskikseen, joka on aina sijoitettu pöntön viereen. Jos meillä olisi Suomessa sama käytäntö, vaatisin mäkin meille kotiapulaien tyhjentämään roskikset!

Otavalon kylä, Imbaburan provinsissa, on asutettu melkeimpä kokonaan Ecuadorin alkuperäiskansalla, intiaaneilla. Se sijaitsee vain tunnin matkan päässä Quitosta ja lisäksi sen lähellä on kolme tulivuorta, eli sesonkiaikoihin se on täynnä turisteja. Tästä johtuen, nuo Otavalon intiaanit puhuvatkin paremmin englantia, kuin espanjaa (mustakaa, että niiden äidinkieli on ketšua/ esp. quechua)! En olekkaan ainoa, jolla on kieli solmussa :P

Ecuadorissa sinulla voi olla vaikka minkälaisia lemmikkejä! Apina ei ole harvinaisuus, näin tuossa muutama viikko sitten ponin pienen omakotitalon pihalla, lampaita saatetaan paimentaa läpi keskustan, vasikat matkustaa tietenkin autojen takapenkeillä jne. Sitten kaikissa taloissa on myös niitä ei-toivottuja vieraita, kuten Suomessakin. Kotipuolessa on totuttu näkemään hämähäkkejä nurkissa ja joskus kesällä muurahaisia, extreem tapauksissa saattaa olla hiiriä. Täällä kaikkea on tuplasti enemmän ja ne on tuplasti isompia, tottakai! Koppakuoriaiset on aikuisten sormen mittaisia ja koiperhoset kämmenen kokoisia, lisäksi oon nähnyt lepakoita meidän naapurustossa. Mulle on myös kerrottu, että joskus taloista löytyy käärmeitä, iguaaneja ja niiden suomalaisten hiirien sijaan täältä löytyykin marsuja!

Ecuadorilaiset, kuten latinot yleensäkin, ovat hulluja jalkapallon suhteen! Se on tietenkin koko maan suosituin urheilulaji; mun luokan pojat pelaa sitä aina välitunneilla (ne on ikäasteikolta 16-19v., Suomessa näin tehtiin vaan ala-asteella) ja AINA kun Ecuador pelaa toista maata vastaan, kaikki on liimautuneina ruudun eteen. TV-kuuluttajista sen verran, että aina kun matsissa tehdään maali, ne huutaa puolen minuutin ajan (ihan oikeasti, otin aikaa) mikrofoniin "GOOOOOOOOOOOOOOOOOL!" Täkäläiset ovat ihan tosi enemmän huolissaan maansa jalkapallomenestyksestä, kuin sen kasvavasta köyhyydestä!

Ecuadorissa voi olla 10 presidenttiä seitsemän vuoden aikana! Täällä mielipiteenvapaus on vähän eri käsite kuin meillä Suomessa; bussikuskit saavat liimata (yleisiin)busseihinsa mitä haluavat, olen monesti nähnyt Playboy-pupuja ja ydinkeskustan suurimman risteyksen liikennevaloissa on ollut kannabis lehden kuva ties kuinka kauan. Ei siis ole ihme, että jos maan johtajaan ei olla tyytyväisiä, se ajetaan alas! Surullinen tapaus, sellaista on vapaus?

Kun sanoin, että täällä syödään maissia joka aterialla ja kaikissa muodoissa, mä ihan oikeesti tarkoitin sitä. Tuossa just hetki sitten mun keittolautasen viereen asetettiin kulho popcornia! Sen lisäksi täällä on sellainen juoma kun 'cerveza de maíz', eli maissiolut. Se on intiaanien speciaali ja sen valmistustapa on seuraava: Naiset panevat maissin käymään pureskelemalla niitä ja sitten sylkemällä ne ulos... mmm-m, sylkikaljaa!

Kerrankin stereotypiat on oikeassa; latinot on todellakin hyvin epätäsmällisiä aikataulujen kanssa! Ecuador ei siis ole paikka, jossa mä voisin opetalla parempaa ajantajua (joka on kuulema mulla aika surkea). Hyvä esimerkki on, että jos tapaaminen on sovittu kahvilan eteen kuudeksi, ecuadorilainen vasta lähtee kotoaan silloin kuudelta tai lopettaa muut hommansa silloin ja alkaa valmistautumaan lähtöön. Tähän me vahtarit aina pudistellaan päitämme ja huokaistaan yhdestä suusta "Ecuadorian time..." Mä oon kyllä alkanut omaksumaan tätä tapaa aika hyvin ja huomaan lähteväni kotoa lähempänä tapaamisaikaa, ettei tarvitsisi yksin odotella niin pitkään. Jos tarkoitus on nähdä muiden vaihtarien kanssa ja mä olen myöhässä, ne aina vitsailee että "Anna on jo puoliksi ecuadorilainen!"

Ecuadorissa ei ole tavallisia roskiksia! Eiole väliä käveletkö keskustassa vaiko keskustan ulkopuolella, vastaan tulee aina vaan roskiksia joihin on asetettu muovista jonkin eläimen ym. pää.Ideana sitten on, että roska pitää tiputtaa niiden suuaukosta alas. Ensimmäisen viikon ajan ne vähän kammostutti mua, mutta nyt niihin on jo tottunut. Suomeen palatessa mä oon kylläkin varmaan sen ekan viikon ihan hämmentynyt, kun en löydä mistään suuaukkoja, joihin työntää roskat!

Mä en ole vielä löytynyt hirveesti samankaltaisuuksia Suomen ja Ecuadorin välillä. Perhe-elämä, koulu, ruoka, ajankäyttö, ilmasto, vapaa-aika, kaupunkien rakenne; kaikki on ihan erilaista!

Meillä oli tänään koulussa liikuntapäivä. Miinusta vain liikunta. Sitä ei nimittäin ollut lainkaan! Mä en ihan oikeasti ymmärrä, tähän päivään valmistauduttiin niin pitään ja huolella. Tosiasiassa se oli vain sellaista leikkiä, jossa kaikilla luokilla oli oma pukukoodi ja maskotti. Sitten huudettiin ja tanssittiin kilpaa ja opettajat valitsi, kenellä on paras luokkahenki!



Colegio Menor Indoamerican oppilaat istumassa koulun urheilupuvuissa. Ne odottaa jalkapallokatsomossa, että milloin liikuntapäivän avajaiset alkavat.


Hyvää urheiluhenkeä julistettiin Olympiatulella! Kuvan poika on mun luokkalainen Daniel.


Vasemmalta: Yesse(na), Melo(dy) ja Moni(ca) - mun kavereita. Tytöt on pukeutuneet meidän luokan paitaan, jossa lukee "Team Cutie." Niimpä. Ei tunnu yhtään siltä, että olisi vajonnut takaisin eskariajoille...


Meidän luokan maskotti oli BonIce-jäätelökarhu! Sen oli vetänyt päälleen Adrian, sisällä oli kuulemm aika kuumat paikat. Puku ei ehkä ollut kaikista omaperäisin, mutta takuuvarmasti hauskin :D


Paúl, Anu ja Vittoria on kaikki 6to SOCIALES-luokalla, se oli sininen joukkue. Anun asu on erilainen, koska hänet valittiin koulun "Urheilukuningattareksi" (huom. 10cm korkokengät)!

Tää urheilupäivä on hyvä esimerkki siitä, miten tosi moni asia täällä on pinnallista taikka esitettyä. Vaikuttaa siltä, että tyttöjä joilla on monta kerrosta meikkiä, minihameet sekä tekoblondi, arvostetaan kaikissa suhteissa enemmän kuin niitä, joilla on jotain pään sisällä.
Täällä ei moni uskalla olla erilainen. Kaikki mun ikäiset tytöt kuuntee Radio Disneyta (Jonas Brothers, Miley Cyrus etc.) ja fanittavat Karvista. Jos ei, pidetään kai jotenkin outona. Pitäisi varmaan tehdä niin kuin Mea sanoi ja alkaa kuuntelemaan Motorheadia ja Rammsteinia :D
Myös mm. kirjoitustaidoista kannattaa tulkita jotain. Monella mun luokkalaisella pojalla on nimittäin kauniimpi käsiala kun mulla (ei niin, että omani olisi minkään kamalin). Se tuntuu olevan täällä todella tärkeää ja siitä kommentoidaan jatkuvasti. Vaikuttaa siltä, että miltä teksti näyttää, on tärkeämpää kuin mitä se pitää sisällään ja kauniista käsialasta saa paremmat pisteet kuin perinpohjaisesta tutkimuksesta!

Kuten aikaisempinakin vuosina, olen ollut tänäkin vuonna kiltti. Minulla on taas uusi osoite; toivottavasti löydät perille!
Mitä sitten toivoisin joululahjaksi?
Unta. Sitä, että saisi aamuisin herätä hitaasti ja rauhassa, kiireettä.
Että olisi useammin aikaa kuunnella hämärässä musiikkia ja polttaa kynttilöitä.
Enemmän hymyjä ja halauksia. Vähemmän kylmyyttä.
Ja ihan vähän suklaata. Ja salmiakkia. Ja Xylitol Jenkki purukumia. Ja Suomenlipun. Ja Isadora luomivärejä. Ja Espanjan kielioppikirjan. Ja lämpimän yöpuvun. Ja vähän enemmän kuin ihan vähemmän valokuvia!

T: Anna

Perjantaina ei taaskaan ollut koulua, mikä yllätys. Ihan tosissaan, meillä on ollut tässä kuussa enemmän kouluttomia päiviä kuin itse koulua! Käytiin Anun kanssa sen kunniaksi katsomassa uusin Bond-elokuva; Quantum Of Solace. Se oli ihan ok, mutta häiritsi vähän kun se oli jatkoa edelliselle elokuvalle ja juoneen oli vaikeampi hypätä mukaan.
Illalla mentiin sitten Danielan (saksalaisvaihtari) luo yökylään! Se oli hauskaa, kun täällä Ecuadorissa ei pyjamabileitä paljon järjestetä ja saatiin pitkästä aikaa toteuttaa itseämme Eurooppalaisella teinityttö-tavalla :D


Piirrettiin
Syötiin

Otettiin kuvia
Opeteltiin lentämään


Ja sitten ihan vain rentouduttiin sekä katsottiin Mamma Mia -elokuva (ja tietenkin laulettiin ABBAn biisien mukana).


Lauantaina meidän oli tarkoitus mennä Latacungaan. Perhe sanoi, että tule kotiin kymmeneltä niin lähdetään sitten. Jouduin heräämään yhdeksältä, joka ei ollut mikään helppo homma valvotun yön jälkeen. Parasta kuitenkin oli se kun saavuin kotiin. Kello oli 10:06, mutta oli auto poissa ja perhe jo matkalla. Ilmeisesti latinot on täsmällisiä silloin kun ne haluaa olla... No, menin tekemään jouluostoksia!

Samalla kun Suomessa tuskaillaan koeviikon kanssa, mä pääsin tapaamaan ihan oikeaa ja hengittävää suomalaista! Ajatelkaa, vieläpäAmbaton kaduilla :D
Tytön nimi on Nea, 17-vuotta ja vaihdossa täällä Rotaryn kautta. Oltiin molemmat ihan innoissaan päästessämme puhumaan kaunista pohjoista kieltämme, vielä ei ole sentään unohtunut! Istuttiin kahvilassa ja puhuttiin yli 2 tuntia. Sen jälkeen suunnattiin Leahin talolle, joka on Rotaryn kautta tullut vaihtari Kanadasta. Syötiin siellä pizzaa ja jäätelöä sekä katsottiin elokuva. Pääsin myös tutustumaan muihin Rotarylaisiin; Peter & Niklas (Saksa), Erik (Taiwan) ja Marjoiaine (Belgia). Ne asuu kaikki Miraflores-nimisessä lähiössä ja käy samaa koulua, Athenasissa. Nillä on ihan älyttömän tiivis ryhmä ja oli hauska kulla miten ne koittaa selvitä koulussa, joka on siis Ambaton eliittikoulu ja siellä kaikki paikalliset suhtautuu vaihtareihin tosi ylimielisesti!

Koulupäivästäkin voisi kertoa vähän. Meillä oli nimittäin tänään cheerleading kilpailut! Olipa melko... kiinnostavaa :D
Kilpailemassa oli 10 ryhmää, joista kaksi valittiin finaaliin. Opettajat pisteyttivät esitykset ja voittaja pääsee edustamaan meidän koulua provinssin suuremmissa kisoissa.







Tässä finalistit. Lievästi sanottuna, mä katsoin esitykset sormien läpi. Kun kokemusta on monen vuoden takaa ja EM-tasolta, mä en ihan tiennyt olisiko pitänyt itkeä vai nauraa. Ecuadorilaisten tieto cheerleadingiin perustuu selvästi vain elokuvista saatuun kuvaan ja helpompi niin, eihän pyllynpyöritys kovaa treeniä vaadi. Loppujen lopuksi, alemassa kuvassa oleva joukkue vei voiton. Tämä kokemus saattoi hyvinkin aiheuttaa menetetyt yöunet.

Tulin just kotiin Latacungasta. Eilinen lauantai-ilta oli mahtava! Vietettiin aikaa sukulaisten kanssa istuen isovanhempien talon olohuoneessa juttelemassa, syödessä ja pelaamassa korttia. Opin Quarentan ja Telefoncen, molemmat sellaisia korttipelejä, jonka jokainen ecuadorilainen hallitsee vaikka unissaan! Valvottiin aamun pikkutunneille asti (80-vuotias isoäiti ja 7-vuotias serkkutyttö mukaan lukien), muttei kukaan valittanut! Kyllä huomaa miten yhtenäinen tää perhepiiri täällä lattarimaissa voi olla :)

Eikä ainakaan kuukautta aikasemmin kuin kotisuomessa!



Ei mulla ole yhtään joulufiilis vielä, enkä tiedä tuleeko, ilman lunta, Kuopiota, perhettä ja Suomalaisen jouluruuan tuoksua...

PERJANTAI

Meillä ei ollut tänään koulua. Ei kannata kysyä, kun en itsekkään tiedä syytä.
En kuitenkaan saanut jäädä aamulla nukkumaan, koska mulla ja noin 60:llä muulla Bastoneras-tyttöihin tai soittokuntaan kuuluvilla oppilaalla oli paraatiharjoitus. Voisipa sanoa että kenraali, koska paraati on jo ensiviikolla! Se kesti klo. 9-12 ja mä paloin. Ekaa kertaa varmaan 7-8 vuoteen mä oikeasti paloin! Ja nytkin se on vaan oikea poski, koska vasenta poskea suojas mun ylikasvanut otsatukka. Eikä se oikeastaan satu tai kutise tai mitään, ompahan vaan tosi punanen. Hassuinta tässä on, että mä olen ollut tässä kuukauden sisällä Ecuadorin rannalloilla ja viidakossa, joissa molemmissa on tosi kuuma ja polttava aurinko, eikä mitään tapahtunut. Ja nyt, olin Ambatossa, vähän tavallista pidemmissä Bastoneras-harjoituksissa, keskipäivän aikaan ilman hattua ja aurinkorasvaa = PAM!

Illalla oli sitten fiesta, meidän koulun 6to SOCIALESin (Anun luokkan) järjestämä. DJ oli tosi hyvä, musiikki oli ehdottomasti just mun makuun. Kaikin puolin onnistunut ilta/ yö... ja ehkä asiaa paransi vielä se, että sain kaiken mitä kaipasin ilmaiseksi :D

LAUANTAI

Gracias! Si mami, muchas gracias!!!
Tämän aamun aamuherätys oli mitä ihanin. Kuvittele nukkuvasi rauhallisesti sängyssäsi. Näet makoisia unia, silmäluomesi painavat koska saavuit kotiin aamun pikkutunneilla. Olet saanut kerättyä unta palloon vasta muutaman tunnin verran ja suunnitelmissasi on jatkaa ainakin siihen saakka, kunnes aurinko on melkein yläpuolellasi ja paistaa itsepintaisesti verhojen läpi huoneeseesi.
YHTÄKKIÄ levonhetkesi saa salamaniskun. Kello on 07:30. Mami on kääntänyt nupit kaakkoon ja hiljaisuuden halkoo sekä murskaa Ricardo Arjonan lauluääni. Mami kailottaa mukana. Ei jätä paljon vaihtoehtoja...

Lauantaisin Pati (kotiapulainen) tarjoilee aamupalan sänkyyn. Rico, yo sé. Kun se oli kumottu kurkusta alas, hyppäsimme autoon ja huristelimme katsomaan Ambaton Señoraa. Nimittäin Tungurahua-tulivuorta! Sen näkeminen läheltä sai tuntemaan olonsa tosi pieneksi ja voimattomaksi. Mitä siinä voisi pieni ihminen tehdä, jos tuollainen valtava luonnonvoima päättäisi antaa voimannäytteen?



Majesteettista. En osaa kuvailla sitä muulla lailla.



Väärä valinta. Haluaisin oikeasti nähdä sellaisen ihmisen pään sisälle,
joka päättää rakentaa talonsa aktiivisen tulivuoren juurelle...


SUNNUNTAI

Suuntasimme tavalliseen tapaan perheen kanssa Latacungaan. Muuten tavallinen reissu, mutta isänpäivän kunniaksi etsin käsiini puhelinkopin ja yllätin molemmat ukit soitoilla! Kiittelivät kovasti ja olivat ihan ällistyneitä siitä miten hyvin kuului, mutta sain mä siitä laadusta maksaakin; más o menos 1c para 1sec! Täällä Ecuadorissa isänpäivää juhlitaan samaan aikaan kuin muissa Pohjois- ja Etelä-Amerikan valtioissa, eli vasta kesäkuun kolmentena sunnuntaina.

Mitä ihmeen häsläystä?!

Oon ainoa Ambaton, Latacungan ja Riobamban vaihtari, joka ei tähän mennessä ollut ollut vielä kipeänä ("ollut ollut", kappas osaan vielä suomea)! Anu on ollut jo kolme kertaa, jos oikein muistan ja Jessa on jopa pyörtynyt. Mulla ei ole ollut mitään kurkkukivusta nuhaan tai vatsavaivoihin... osaksi voin kai kiittää antibakteerista käsisuihketta, osaksi Relan maitohappobakteerivalmisteita ja tietysti suomalaisia geenejä, jotka ovat tottuneet viileään ilmaan!

Nyt kuitenkin kävi niin, että mä sain maanantain markkinoilla syödäkseni jotain tosi epähygieenistä ja näin ollen sairastuin. En mennyt tiistaina enkä keskiviikkona kouluun, koska vatsa oli ihan sekaisin. Musta tuntuu että mun vanhemmatkin oli ihan sekaisin! Papi puhui jo umpisuolen leikkauksesta ja mamikin kävi kolme kertaa apteekissa, kun oli aina varma ettei lääkkeet riittäneet tai olleet tarpeeksi tehokkaita...



*huokaus*


Tänään on kuitenkin jo paljon paljon parempi olo. Siitä ei kuitenkaan oikein ole etua koska meillä ei, taaskaan, ole koulua jokun opettajien lukukausikokouksen takia *toinen huokaus*

Vapaapäivästä oli kuitenkin hyötyä, koska olin yksin kotona ja melko tylsistynyt. Päädyin sitten ensimmäistä kertaa puhumaan kunnolla meidän kotiapulaiselle, Patricialle/ Patille :) Kyselin sen perheestä ja kerroin saman verran omastani Suomessa. Siitä oli tosi ihmeellistä, ettei Suomessa edes hyvin toimeentulevilla perheillä oli kotiapulaista, joka käy päivittäin. Se oli myös hämmästynyt kuultuaan, että Suomessa mun ikäiset nuoret auttaa kodinhoidossa mm. pitämällä oman huoneensa siistinä (joo äiti, ainakin joskus), petaamalla sänkynsä, auttamalla tiskeissä ja pyykin kanssa sekä joskus myös ruuanlaitossa. Kerroin että oon ollut ruuanlaittokursseilla jossa opetettiin eurooppalaisten ja maailmanlaajuisten aterioiden valmistusta. Se pyysi mua opettamaan sitä, ja vastavuoroisesti se aikoo opettaa mulle Ecuadorilaisia ruokia :D Se kertoi, että sille maksetaan $130/kk ja mä sanoin, että suunnilleen saman verran maksetaan apulaiselle, joka kävi meillä kaksi kertaa kuukaudessa auttamassa mun äitiä siivoamaan talon. Tän kuultuaan se oli ihan innoissaan ja sanoi muuttavansa Suomeen! Vaikuttaa kyllä tosi kivalta!

No johan oli omituinen kokemus... Tää ilta sai aika jännän käännekohdan, kun host mami tuli kesken hampaidenpesun ilmoittamaan, että nyt mut puhdistetaan.
Olin aika suurena kysymysmerkkinä, mutta suostuin kuitenkin uteliaan luontoni takia. Tässä koko 'rituaali' vaihe vaiheelta:

1) Ensimmäiseksi piti riisutua alusvaatteisilleen.
2) Esiin otettiin epäilyttävästi nokkosia muistuttavia kasveja ja joita sitten hierottiin pitkin mun vartaloa. Ne tuoksui kyllä hyvältä, mutta nipisteli auttamattomasti.
3) Kun mä olin täynnä kasvien tuoksua (ja pistoksia), mun päälle heiteltiin sokeria.
4) Kun sokeria oli joka paikassa, otettiin esiin pullo puhdasta alkoholia. Sukulaistäti (Edith, mamin sisko) joka oli koko 'seremonian' suorittanut, hörppäsi sitä suuhunsa ja kurlattuaan sylki sen mun pääle.
5) Kun olin ihan tahmea, täti sytytti tupakan ja hönki sitä savua aina jaloista ihan kasvoihin asti.
6) Puhdistus sinetöitiin siten, että kaiken tämän jälkeen piti pukeutua nopeasti yöpukuun ja painua pehkuihin.



Niin, nyt mut on siis puhdistettu kaikista pahoista hengistä. Mun mielestä on aika hupaisaa, miten nää on älyttömän uskonnollisia ja esim. tekee ristinmerkin aina ajaessaan kirkon ohi... mutta sitten vanhat perinteet ja intiaanijuuret tuo mukanaan taikauskon. Täti teki puhdistuksen myös Danille ja mamille.
Inhottavinta oli ehkä mennä likaisena sänkyyn. Odotin n. ½ tuntia että yläkerrasta sammui valot ja äänet hiipui ja menin sitten tekemään pikaisen lävuaaripesun. Aikomuksena ei ollut mennä kouluun seuraavana aamuna haiskahtaen tupakalta ja vahvalta alkoholilta...
Kuvailisin kokemusta pistelevänä, ällöttävänä, tukehduttavana ja samalla kiinnostavana! Mulle sanottiin, että tää sama toistetaan sitten uutena vuotena; sitä odotellessa... tai sitten ei :D

Tänään on taas yksi kouluton päivä... mä en ymmärrä mistä nää repäisee näitä minilomia? :D
Kysäisin asiaa ja ilmeni, että tänään on Cuencan itsenäisyyspäivä. Näillä on itsenäisyyspäivät kaupungeittain, mutta vaan isoimpina saa vapaapäivän; Cuenca, Guayaquil ja Quito. Lähdetään varmaan kohta käymään markkinoilla, kiinnostavaa nähdä millaisia ne tällä puolen päiväntasaajaa oikein ovat laatuaan!

Viime viikon tapahtumat pähkinänkuoressa:

Paluu arkeen ihanaakin ihanamman viidakkoretken jälkeen. Oon ollut vaihteeksi taas todella väsynyt; joko oon nukkunut päiväunet heti koulun jälkeen tai sitten painunut pehkuihin siinä yhdeksän maissa. Suunnaton väsymys on yksi malarian oireista, mutta otin perjantaina viimeisen lääkkeen, joten tuskin tässä mitään hätää on.

Sen lisäksi, että mun sääret on täyttä ötökänpuremia, mun käsiin ja selkään ilmestyi yhtenä iltana omituisia pieniä punaisia pilkuja. Hätäilin taas, että olin saanut tartunnan jostain harvinaisesta trooppisesta taudista jota löytyy vain Amazonin rannoilta, mutta se taiskin olla vaan jotain ihottumaa, koska katosi kolmantena päivänä. Mun korva, joka siis meni tukkoon tiputtuani veteen viime viikolla, ei ole vieläkään auennut. Käytiin viikonloppuna Choclon (mamin siskon, Mazin miehen) luona, joka on perhelääkäri. Se katsoi mun korvaa ja sanoi, että se on tulehtunu. Olin vähän ihmeissäni, koska yleensä korvatulehdus sattuu, mutta nyt en ole tuntenu minkäänlaista kipua. Menossa on kuitenkin jo kolmas päivä korvatipoilla...

Perjantaina oli koulun 'Banda de Gala.' Mä en osaa suomentaa sitä oikein miksikään muuksi kuin lippujuhlaksi. Idea on se, että viime vuoden parhaat oppilaat luovuttaa Ecuadorin (maan), Tungurahuan (provinssin) ja Colegio Menor Indoamerican (koulun) lipun tän vuoden parhaille oppilaille. Se on sellainen juhlallinen seremonia, jota myös vanhemmat saapuvat katsomaan. Lippujen luovutusten lisäksi siihen sisältyy rumpukulkue, Bastonera esitys, kuudesluokkalaisten (sama kun meidän Abit) marssi, kansallislaulu ja paaaaljon paljon (liikaa) puheita. Ihan kiva kouluhenkeä nostattava tilaisuus, tietysti sen lisäksi että se kesti vain 2-3 tuntia ja sen jälkeen saatiin mennä kotiin!



Koulun soittokunta; pojat rummuissa ja tytöillä xylofonit



Edessä liput ja koulun parhaat oppilaat, taustalla kuudesluokkalaiset



Señoritas Bastoneras de Colegio Menor Indoamerica
(Marssittiin vaan yksi kierros, mutta mua jännitti iiiiihan kamalasti! Tyrin täysin ensimäisen sarjan, toivottavasti liian moni ei huomannut, erotun kuitenkin aika selvästi joukosta... Kyllä se sittemmin meni ihan ok :)

Samainen ilta sattui olemaan myös Halloween! Täällä sitä ei juhlita mitenkään erityisesti, oikeastaan vielä vähemmän kuin Suomessa. Mä olin siitä vähän ihmeissäni, koska Ecuador ei kuitenkaan sijaitse mitenkään mahdottoman kaukana Jenkeistä, 'Halloweenin taikamaasta' ja nää on muutenkin omaksunut mm. krääsäpitoisen joulunviettonsa suuresta ja mahtavasta ylänaapurista.
Mentiin kuitenkin muutaman luokkalaisen (Melody & Monica) kanssa Halloween diskoon, noidaksi pukeutuneina :D

Lauantaina mentiin taas perinteisesti Latacungaan isovanhempien luokse, jossa juotiin Colada Morada:aa ja syötiin Guagua de Pan:ia.



Colada Morada on nimensä mukaisesti sellaista karhunvatukkajuomaa, jossa on kyllä muitakin marjoja ja mausteita. Se on aika paksua ja maistuu vähän glögille, voidaan juoda sekä kylmänä että kuumana. Guagua de Pan laustutaan "Vauva de Pan" ja on myös aika kirjaimellisesti leipä, joka on leivottu vauvan muotoiseksi. Guagua ei ole espananjaa, vaan Quechuaa, intiaanien kieltä. Ne on perinteisiä Día de los Muertos ruokia täällä Ecuadorissa. Día de los Muertos on kai vähän sama kun Suomen pyhäinpäivä, silloin nimittäin muistetaan kaikkia poisnukkuneita. Mekin vietiin kukkaköynnöksiä ja tuoksukynttilöitä näiden edesmenneiden sukulaisten haudoille.

Illalla oli Lenan synttärit. Se on saksalaisen vaihtarin joka asuu Latacungassa. Ne oli kivat fiestat, koska sinne oli kutsuttu niin paljon muitakin vaihtareita, ja kuten mä olen monta kertaa aikaisemmin ilmaissut, niiden kanssa on aina kivaa! Myös muutama uusi tuttavuus muista järjestöistä :)



Vasemmalta: Lena (Saksa), Anna (Mikä-Mikä-Maa), Anu (Viro), Jessa (Belgia) ja Malwina (Saksa)


Mentiin ensin pizzalle, josta suunnattiin keskustaan napsien mukaan Lenan ecuadorilaisia kavereita ja mentiin Sky Way -diskoon. Siellä oli
aika kuollutta, niin lähdettiin ja päädyttiin yhteen suureen konserttitapahtumaan, joka oli ihan täynnä. Siellä oli mahtava tunnelma ja saatiin veilä kyyti kotiin, koska mun & Jessan vanhemmat oli myös kattomassa sitä :D

Sunnuntaina käytiin torilla ja ette kyllä ikinä arvaa mitä mä taas pistelin poskeeni... Ainakin voin ylpeänä sanoa että kaikkea maistoin.



Om nom nom nom!


Mitäs vielä... No, sen voin sanoa että viidakkoretken jälkeen mä sain kasan innostusta alkaa puhumaan espanjaa, kun kuulin miten hyvin jotkut vaihtareista jo puhuu! Oon yrittänyt olla sosiaalisempi tunneilla, vaikken edellenkään tajua puolet ajasta mitä on meneillään. Myös mm. Anun kanssa sovittiin, että tästä lähtien ei enää vaihdeta sanoja englanniksi ja kyllä huomaa miten nopeasti tää on alkanut vaikuttamaan mun sanavarastoon :D

Ja ehkä kaikista paras: TILUN ÄIDINKIELEN TEHTÄVÄT ON NYT TEHTY: 3 KIRJAA JA 18 ESSEETÄ JIPPIIII!!!

MAANANTAI

Ei koulua... taaskaan. Haluatteko arvata syyn?
-Taksit oli lakossa. SIIS TAKSIT?! Muistan, kun asuttiin Jenkeissä ja sitten yhtenä yönä satoi lunta. Musta oli niin hassua, kun seuraavana päivänä koko Dallasin kaupunki oli ihan sekaisin. Meillä ei ollut koulua, vaikka sitä lunta oli ehkä ½ senttiä, joka sekin oli sulanut pois jo puolenpäivän aikoihin.
Mutta taksit...?!!!

Sain postia kotoa<3
-Se oli sellanen vähän paksumpi kirje. Aina kun Amerikkaan lähettää paketin/ ison kirjeen, pitää sen kylkeen kirjottaa mitä se sisältää. Nauroin ääneen, kun näin että siihen oli pistetty "candy and card voucher, value $150", koska tosiasiassa se sisälsi sen $150 seteleitä, mun tulevaa YFU-viidakoretkeä varten. Ehkä äiti ei syystä kirjottanut siihen että HARD CASH, arvatkaa vaan olisko tullut perille!! Mietin vaan, että mahtoi olla aika kallista karkkia :D

Hard Core chatting!
-Juttelin Katariinalle, Mayalle, Qiialle ja Mealle; kaikille 6 tunnin sisällä! Nyt on tosi hyvä olo<3

TIISTAI

Jessan 18-vuotissynttärit!
-Vein sen elokuviin, ostin lahjaksi Belgialaisa suklaata (Guylian) jota sillä on ollu kova ikävä ja järjestin tapaamisen yhden Ambaton vaihtarin kanssa, joka on myös Belgiasta, mutta AFSn kautta.
Serkku oli vähän maassa, koska Euroopassa kun täyttää 18-vuotta, se on iso asia. Täällä sitä ei kuitenkaan juhlisteta mitenkään erityisesti, ostetaan ehkä kakku ja annetaan muutama pieni lahja. Sen sijaan, 15-vuotissynttärit onkin sitten melkoinen tapahtuma... sanoisin, että ehkä jopa isompi kuin Sweet 16 USAssa.

Ostin malarialääkkeet!
-Viidakkoretki lähstyy ja siihen pitää olla valmis. Vaikka paikallisten mielesä meidän 'gringojen' malariahössötys on vitsikästä, mä uskon mielummin lääketiedettä enkä ota turhia riskejä.

KESKIVIIKKO

Menin pankkiin maksamaan viidakkoretken!
-Se lähestyy päivä päivältä, jännää! Ecuadorissa on paljon pankkeja ihan niinku Suomessakin, mutta täällä ongelmana on se, että jos haluaa suorittaa maksun, se on tehtävä siinä pankkissa, jossa maksun vastaanottajalla on tili. YFU Ecuador vaati maksun Banco de Pichinchaan, joten sinne mä sitten suuntasin. Valitettavasti, se on myös Ecuadorin suurin pankki ja jouduin jonottamaan reilusti yli tunnin päästäkseni asioimaan. Toinen miinus on, ettei täällä pankeissa saa käyttää kännyköitä ja kun en tiennyt sitä, vastasin puheluun ja mut käskettiin ulos. Eipä muuta kuin jonottamaan uudestaan...

Ahkeroin TiLun tehtävien kanssa :)
-Tuntuu hyvältä, kun saa asioita hoidettua. Kohta kaikki äidinkielen hommat valmiina!

Sain television!
-Täällä ei ole tapana, että TV on olohuoneessa. Kaikilla on oma telkkari omissa makuuhuoneissaan ja sitä katsellaan ennen nukkumaanmenoa, heti herättyä, koulun jälkeen, ruokailujen välissä ja aina kun on aikaa. TV on osa ecuadorilaisen elämää ja nyt minunkin odotetaan ottavan osaa tähän jaloon perinteeseen... Harmi vaan etten mä ymmärrä oikein mitään mitä näissä sarjoissa tapahtuu :P

TORSTAI

Ensimmäinen riita!
-Oli varmaan aikakin, mä oon kuitenkin ollut täällä jo kohta 2kk. Se alkoi siitä, että tultuani kotiin koulusta huomasin, että yksi mun kaapeista oli auki. Kurkkasin sisään ja näin tiisatina ostamani pussin suklaata viittä vaille tyhjänä. En ollu edes avannut sitä! Menin vessaan ja näin siellä hylättyjä karkkipapereita. Suunnistin vielä lopuksi Danin huoneeseen ja näin lisää samoja karkkipapereita mm. sängyssä ja vaateiden seassa. Siinä ei tarvinnut pitkään salapoliisia leikkiä.
Illalla otin asian puheeksi Danin kanssa, mutta hän suuttui ja kielsi koko asian. Mä sanoin että se on OK, kunhan se ei tee sitä toiste eikä valehtele. Sitten Dani alko itkeä, mutta kielsi edelleen kaiken. Vanhemmat kuuli siitä irronneen metelin ja kysy mitä tapahtuu, joten mä menin selittämään. Dani oli ihan suunniltaan, se itki ja huusi ja väitti mua valehtelijaksi. Mä en muuta saanut sanottua, kun että mä en nyt syytä ketään, haluaisin vaan tietää miten ihmeessä ne suklaat katosi. Mami puhutteli eka Danielaa kahdenkesken ja sitten mua. Se sanoi, että mun täytyy koittaa ymmärtää, että tää kaikki on Danile vaikeata, koska se on niin tottunut olemaan ainut lapsi ja kaiken huomion kohde. Ja jos mulla on jatkossa Danin kanss ongelmia, mun pitäis ensin tulla puhumaan sen kanssa.
Sinäänsä kaikki on mulle selvää, mutta mä en hyväksy sitä, että tää piti vaan unohtaa. Asiaa ei siis saanut ottaa enää esille eikä siitä saanut puhua.
Kotona Suomessa mä oon tottunut siihen, että asiat käsitellään ja valehtelusta saa yleensä rangaistuksen. Ja vaikka ne olikin vaan suklaita, Danilta ei vaadittu minkäänlaista anteeksipyyntöä. Eli siis sen sijaan, että tää riita olis johtanu syvempiin perhesiteisiin, mulle jäi epäreilu ja katkera olo. Daniela ei ole muutenkaan tehnyt mun elämästä helppoa; se on alituisesti kateellinen ja itsekäs, no matter what I do. Sen täytyis oppia ottamaan vähän vastuuta tekemisistään, muuten se ei ikinä opi ja on ongelmissa vanhempana...

PERJANTAI

Reunion Lorenan, meidän aluevalvojan luona!
-On aina ihana nähdä muita vaihto-oppilaita ja tunnelma oli taas kerran korkealla :) Meitä on täällä Ambatossa 7, ollaan Ecuadorin YFUn isoin ryhmä!
Ensin meidän piti tehdä itsearviointi. Mulla tuli ehkä tavallista negatiivisempaa tekstiä, ihan sen takia että eilisestä kinastelusta Danin kanssa oli jäänyt vähän kirpeä maku suuhun.
Sitten Lorena antoi lisätietoa viidakkoretkestä ja jakoi myös kutsut YFUn pikkujoulujuhliin, joka järjestetään joulukuun alkupuolella. Sinne on tervetulleita kaikki vaihto-oppilaat perheineen, en malta odottaa!

Täysikuu!
-Se loisti suoraan ikkunasta sisään ja oli älyttömän kaunis!
Tuli nostalginen fiilis ja otin palon kuvia. Loppujen lopuksi, menin sänkyyn verhot auki ja annoin itseni nukahtaa tuohon mukavaan olotilaan<3





LAUANTAI

Mentin Latacungaan.
-Mikä yllätys! Siitä on tullut jo rutiini, koska matkaamme sinne joka ikinen vklp. Yleensä on vähän tylsää, koska isovanhempien talossa ei ole oikein mitään tekemistä ja ruokakaan ei ole herkullisinta, mutta onneksi on Jessa, jonka kanssa voi jakaa kaikki kiinnostavat juorut :D

Sky Way!
-Menin illalla Jessan ja sen muutaman luokkalaisen kanssa Sky Way-nimiseen diskoon. Siellä oli paljon porukkaan ja sainkin muutamia uusia tuttavuuksia :)
Hauskinta näissä paikoissa on se, että musikkia on laidasta laitaan; välillä soitetaan Rihannaa ja voin tanssia niin kuin olen Suomessa oppinut, sitten taas reggaetonia jossa antaa vain rytmin viedä, aina salsaan asti, jossa olen myös kehittynyt, kiitos innokkaiden tanssittajien!

SUNNUNTAI

Joulu on taas!
-Hetkonen, nythän on vasta lokakuu? Nukuin yön Jessan kotona ja kun seuraavana päivänä palattiin isovanhempien talolle, järkytys oli suuri. Illassa, koko talo oli käynyt läpi täydellisen muodonmuutoksen! Mä en ole IKINÄ nähnyt niin paljon joulukamaa yhdessä huoneessa, ja se on jo aika paljon se, kun on asunut Jenkeissä :P Täällä joulu on mennyt ihan naurettavaksi... yli 2kk itse juhlaan; mun mielestä tää materialisoituminen pilaa koko idean. Oikeesti, vessatkin täynnä krääsää!

No Creo En Canciones De Amor

Al comienzo no puedes dejas de miras.
Dormí por las noches te será imposible.
Sentí 'eso' en tu estómago, cada vez que te mirá.
de a poco, hará de ti, una persona sencible.

Para unos es facil, para otros no lo es.
Pero cuando consigues sostener su mano
la felicidad igualmente llega a ti.
Estas enamorado.

Después vienen lo parte de estar juntos todo el tiempo.
Conversan sobre cómo esta, a todo momento
lo mejor que les puede pasár es sentirse enamorado.
Ahora son novios, ser amigos es cosa del pasado.

Esto durará para siempre.
Durante un tiempo más largo
quieres informar al mundo entero.
“Si, acepto” será el frase venidero.

Ahora ustedes planean un futuro juntos.
A pesar de que todo no es perfecto
tienen lo que siempre desearon.
Un eterno amor pensaron.

Esto es lo que dicen las canciones de amor
pero yo no creo en ellas.
Porque después de todo lo que lo pongo ha sido
el amor termina como cualquier idilio.


On muuten ensimmäinen runoni espanjaksi, tai ylipäätänsä ensimmäinen koko sivun espanjankielinen kirjoitus. Kirjallisuuden opettaja antoi kympin ja luki nimettömänä ääneen koko koululle. Pitivät ilmeisesti ihan hyvänä, kun jäivät niin hiljaisiksi...



"TE AMÉ"


Kotona, sukulaisilla, yöllä, päivällä, auringon noustessa, auringon laskiessa, koulussa, koulun jälkeen, aluevalvojan luona, kadulla, yleisessä vessassa ja muistaakseni vielä joidenkin kavereiden kanssa suklaapuodissa...
Nyt on itketty ihan tarpeeksi. (älkääkä yrittäkö pistää paremmaksi, tää ei ole enää terveellistä)

...on, tai oli ainoa toinen suomalainen YFUn kautta täällä Ecuadorissa. Mä olin tutustunut siihen aika hassulla tavalla, nimittäin Thaimaassa, toisen kaverin kautta. Olikin aika yllätys nähdä se taas lähtövalmennuksessa Virroilla, jossa jaettiin kämppä. Seuraavaksi sain tietää, että sekin opiskelee TiLussa. Puhumattakaan siitä, että matkattiin yhdessä lähes vuorokauden ympäri, jakaen itkut. Tuntu heti, että tässä on potentiaalia tosi hyvälle ystävyydelle. Se sano itekkin, että ollaan ihmeellisen samanlaisia. Mikäs tästä voisi enää paremmin mennä? No, juttu onkin nyt siinä, että Kaisla

PALASI TÄNÄÄN KOTIIN :(

Yritin saada sen kääntämään pään ja tiedän etten ollut ainut. Olisin niin pitänyt sen täällä, mutta päätös oli jo tehty. Mutta nyt kun se on matkalla kotiin, hassua kyllä, musta tuntuu että mä itseasiassa ymmärrän sitä.

Suomi on HDI*:ssä on sijalla 11. ja Ecuador taasen sijalla 89. Hyppy on aika valtava.
Jessa, mun "belgialais-ecuadorilainen serkku" (joka on siis vaihtarina Latacungassa) sanoi, että nyt se vasta tajuaa miten hyvin sillä oli asiat kotona Belgiassa. Mulla taas on toisin, koska mä olin tajunnut jo Suomessa, miten hyvin kaikki oli. Oli päiviä, jolloin mä en voinut olla hymyilemättä ihan vaan sen takia, että mä olin onnellinen.

Nyt mä olen täällä ja mä koen kaikkea uutta, opin, iloitsen... mutta se tietty onnellisuudentunto puuttuu. Mä voin tehdä täällä asioita, jotka on ihan samanlaisia mitä mä tekisin Suomessakin, mutta silti aina tuntuu, että jotain puuttuu. Jotain tosi tärkeetä, mitä ei voi korvata. Ja se jokin on Suomessa. Jenkkivaihtari Ruthien sanoin:
"I miss the feeling thet everything was... perfect."





*HDI = Inhimillisen kehityksen indeksi (engl. Human Development Index) on YKn kehitysohjelman luoma mittari, joka koostuu odotettavissa olevasta elinajasta, lukutaidosta, koulutuksesta ja elintasosta. Sen tavoitteena on tarjota vertailukelpoinen inhimillisen kehityksen mittari eri maiden välille ja kuvata, kuinka hyvän elämän laadun maat pystyvät tarjoamaan asukkailleen. -Wikipedia-

Käytiin eilen perheen kanssa Baños:issa! Tykkäsin tosi paljon :)
Baños on noin tunnin matkan päässä Ambatosta, mutta on ihmeellistä huomata miten suuri ero ilmastojen välillä on. Siellä oli nimittäin tosi lämmin, ihan erilaista kuin kotoa lätiessä (hytisin huppari päällä)!

Baños on turistimainen. Eniten kävijöitä on tietysti muualta Ecuadorista, mutta pystyi siellä kuulemaan espanjaa myös eri 'murteilla', joka meinaa että kävijöitä on myös eri Etelä-Amerikan maista. Eurooppalaisia harvemmin, eihän siellä yleensä edes tiedetä missä Ecuador sijaitsee, mutta kuulin mä pari kertaa joidenkin puhuvan saksaa ja englantia.
Bañosista on muodostunut turistikaupuki sen upean luonnon takia; vesiputoukset ja tulivuoren lämmittämät kuumat lähteet! Näky on niin upea, että sitä ei voi kuvailla, se on koettava<3

Mun mielestä mahtavinta on kuitenkin se, että siellä on niin paljon tekemistä!



Kävin suihkussa vesiputouksessa... KIRJAIMELLISESTI!



Käärmetalo. On totta, että pienimmät käärmeet ovat yleensä myrkyllisimpiä.
On myös totta, että niistä lähes kaikkia löytyy Ecuadorista!



Eläintarha ja strutsit! They look like they love me... not.



Se pisti parastaan tätä kuvaa varten :D



Whippiiiii! Eikä muuten ollut mikään pieni rotko.


Tänään mentiin sitten Latacungaan. Se on myös tunnin matkan päässä Ambatosta, mutta vaan toiseen suuntaan Bañosista. Ilmasto kertoo myös paljon; koko ajan vaan kylmeni! Latacunga on näille vähän sama, kuin mitä Kuopio on mulle, eli kaikki sukulaiset asuvat siellä. Parasta siinä on se, että myös Jessa, 'mun belgialais-ecuadorilainen serkku' asuu siellä ja sen kanssa on aina tosi mukava päästä jutustelemaan :)

Tämä sunnuntai on siinä suhteessa erityinen, että se varmasti jää Ecuadorin historiaan. Tänään nimittäin äänestettiin uuden perustuslain puolesta!
Mä en hirveesti ymmärtänyt perheen puheista, mitä eroa vanhalla ja uudella perustuslailla on, mutta kävin jälkeenpäin tarkastelemassa netistä lisätietoja:

VAROITUS, SISÄLTÄÄ POLITIIKKAA

EL ANTIGUO CONSTITUCIÓN on kirjaimellisesti vanhoillinen, koska se pohjautuu Raamatun käskyistä ja on muutenkin hyvin konservatiivinen / uskonnollinen.
Kuten voi arvata, siinä ei ole erikseen määritelty yhden ihmisen oikeuksia, vaan massojen asemaa valtiossa. Rikkailla ja kirkonmiehillä on ollut paras asema. Siinä ehkä suurimpana ongelmana on sosiaaliset luokat, jotka estävät Ecuadorin kehityksen moderniksi valtioksi.

EL NUEVO CONSTITUCIÓN ottaisi yhden ihmisen tarpeet ja oikeudet paljon paremmin huomioon ja on muutenkin modernisoitu. Se ottaa myös kantaa 'luonnon oikeuksiin' ja panostaa luonnonsuojeluun, mikä on Ecuadorille tärkeää sen rikkaan ekosysteemin takia. Tämä uusi kuitenkin antaa persidentille huomattavasti enemmän valtaa ja on hyvin vasemmistolainen periaatteiltaan.

Uuden perustuslain kannattajat ovat varsinkin Indígena:seja (Sierra-alueella asuvat, Quechuaa puhuvat 'intiaanit'), yksinhuoltajaäitejä ja rannikkoalueen viljeliöitä, eli ne köyhimmät. Voisi myös sanoa, että ne vähiten oppineet tai asiaan perehtyneet.
Rikkaat, kuten yrittäjät, maanomistajat ja kouluttautuneet, äänestävät luultavasti enemmän vastaan. He joko ymmärtävät muutokset paremmin ja ennustavat negatiivisia seurauksia, tai ovat yksinkertaisesti huolissaan omaisuudestaan.
Ecuadorin hallitus on aina ollut melko sekaisin ja puheiden mukaan presidentti vaihtuu keskimäärin vuoden välein, kiitos vallankumousten. Virkamiehet ovat muutenkin melko korruptoitunutta väkeä ja poliiseilla sanotaan olevan yhtä huono maine kuin huumediilereillä! Nykyinen presidentti, Amerikassa opiskellut ekonomisti Rafael Correa, on ollut virassaan lähes 2 vuotta, joka on jo melkoinen saavutus.
Lisätään vielä, että USA on huolissaan siitä mahdollisuudesta, että jälleen yksi Latinalaisen Amerikan valtio olisi kääntymässä vasemmalle, yhdessä mm. Venezuelan ja Chilen kanssa.

=kuva=
Tälläiset mainokset on täyttäneet jokaisen kaupungin ja kylän kadut viimeisen kuukauden ajan.

Perheeni näkökulma:
Äänestävät kaikki vastaan. On melko uskonnollisia, eli ei hyväksy kaikkia uuden perustuslain näkökulmia, esim. sitä että tästä lähtien abortit sallittaisiin. Host isä on oppinut, eli se tuntuu tietävän tästä aiheesta paljonkin ja sanoi mm. että Ecuadorin presidentti Rafael Correa on Venezuelan presidentin Hugo Chávezin marionetti-nukke ja että uusi perustuslaki muistuttaa liikaa entisajan Venäjän ja Leninin periaatteita.

Oma näkökulma:
No, mulla ei hirveästi pohjatietoa ole, mutta jotain mielipiteitä tää koko hässäkkä on munkin päähän muodostanut...
Ensinnäkin, mä en pidä Ecuadorin presidentistä. Tähän on kyllä vaikuttanut perheen ja luokkalaisten yhtäläiset negatiiviset mielipiteet, mutta Mr.Correan lievästi sanottuna uhoavat puheet 2000-luvun sosialismista ei hirveesti innosta. Uusi perustuslaki antaisi sille liikaa valtaa.
Toisaalta, uskonto ei mun mielestä ole koskaan hyvä pohja perustuslaille, sillä on aina niitä, jotka uskovat johonkin muuhun. Ja jos uusi perustuslaki todella auttaisi köyhien asemaa, jota olen niin karusti päässyt täällä todistamaan, se olisi äänestämisen arvoinen.

- - - - -

Päivitys: Nyt on maanantai ja äänestyksen tulokset ovat varmistuneet:
Yli 70% Ecuadorin 9.2 miljoonasta äänestysikäisestä kansalaisesta osallistui ja 64% heistä sanoi "Sí!" Mun perhe on ollut aika hiljainen, muutaman kerran oon kuullut niiden puhisevan, miten hulluja tän maan kansalaiset on...

Nonniin, mitenkas tama pitaisi aloittaa? No ensinnakin, oon nyt Ambatossa. Maanantaina Quitossa kaikki lahes 40 Ecuadorin vaihto-oppilasta pakkasi tavaransa ja nousi kukin omaan bussiinsa; yksi meni Quiton keskustaan, yksi meni Latacungaan, Ambatoon ja Riobambaan ja yksi ajoi lentokentalle, josta monet jatkoivat eteenpain mm. Guayaquiliin ja Portoviejoon.

Viikonloppu oli mitä hauskin! Tutustuttiin Ecuadorin kulttuuriin ja kummallisiin tapoihin hauskoin leikein, pelein ja naytelmin. Oli tarkeeta paastä puhumaan muille nuorille, jotka on samassa tilanteessa kuin itse –samat toiveet, samat pelot ja kutakuinkin samat mietteet ja odotukset. Kaikkia voin kutsua kavereiksi.


=kuva=


Varsinkin Kaislan (Vantaa, Tikkurilan Lukio!) kanssa ystavystyin! Tutustuin myös paremmin kahteen mahtavaan ecuadorilaiseen vapaaehtoiseen, eli ”isoseen” Veronicaan ja Freddyyn, californialaiseen Mattiin (jolla on suomalaiset juuret, nimi kertoo), tanskalaiseen Danieliin & norjalaiseen Håkoniin ja kolmeen todella ihanaan belgialaiseen tyttoon; Isabellaan, Femkeen ja Jessaan, joista viimeinen sattuu olemaan mun upouusi serkku! Nimittain, Jessan host-aiti on mun host-aidin sisko! Ambatoon asettuvia YFUn vaihtareita on yhteensä seitseman; Minä Suomesta, Anu Virosta, Jan sekä Marek että Daniela Saksasta, Anita Sveitsista ja Ruthie Jenkeista, Bostonista.

Mä en osaa kuvailla tunnetta, kun sanottiin hyvästi Latacungan vaihtareille. Tiesin, että enaa tunti matkaa jäljella. Kylteissa, joissa luki Ambato, kilometrit vain vaheni. Muistan sen sillan, jonka ali ajettiin ja Freddy sanoi, että taalla ollaan. Tihrustin jokaista ohi vilistavaa taloa pohtien, olisiko tuo tuleva kotini. Olin niin hermostunut, niin hermostunut, etten pystynyt istumaan paikallani, vaan pyörin tauotta ympäri. En pystynyt syomaan jaatelöa jonka olin ostanut, kaivoin sanakirjan uudestaan ja uudestaan esiin, kadet tarisivat ja tarkistin peilista kuvajaistani. Again and again. Tunne oli jotenkin niin hämmentävä, etta kyyneleet olivat lahella. Lopulta bussi ajoi Lorenan, meidän aluevalvojan talon pihaan. Sieltä isantaperheet sitten hakivat meidat. Monella oli mukana kukkia ja ilmapalloja. Suurin osa oli kyllä myohassa, you know, Ecuadorian time.

Mun isantaperhe saapui viimeisena. Ensimmaisena ajattelin, että tannehan ma sovin, kun kotisuomessa olin itse aina se, joka oli kaikkialla viimeisena. Tervehdin ekaa kertaa ecuadorilaiseen tapaan, poskisuudelmin. Daniela oli tosi suloinen. Se vaan ryntasi halaamaan mua, vaikkei oltu koskaan ennen nahty. Se on niin pieni, ettei se pystynyt oikein pidattelemään tunteitaan, vaan oli tosi aidosti ja vilpittömästi riemuissaan. Se kai sai mut heti luottamaan siihen, tunsin vaan niin vahvasti, että mua oli oikeasti odotettu. Sain sanottua ”Que linda”, ja uuden siskon silmat loisti. Se ei päästänyt mun kadestä irti ollenkaan, ei ennenku paastiin talolle, ja silloinkin aika vastahakoisesti.





Mun uusi koti on aika iso. Siinä on 6 kerrosta. Tiedan, kuulostaa aika linnalta, mutta oikeesti vain kolme niistä kerroksista on sellaisia isompia. Taa talo on vahan tallainen tornimainen :D





Mulla on myös oma huone, joka on suht samankokoinen kuin kotisuomessa ja josta oon tosi kiitollinen. Vaikutti nimittain siltä, että harvalla tanne saapuvista vaihtareista on. (esim. upouusi serkkuni Jessa joutuu nukkumaan samassa sangyssa pikkusiskonsa kanssa.)





MUTTA… MEILLÄ EI OLE NETTIA. KUULITTEKO?! EI NETTIA!!! Itkujen itku.

Itkun jalkeen pitaa kertoa vitsi:

Olipa kerran 2 serkusta, jotka paattivat lahteä vaihto-oppilaiksi. Toinen valitsi USAn ja hanet lahetettiin Kentuckyyn, kun taas toinen valitsi Ecuadorin ja hanet lahetettiin Sierra-alueelle Ambatoon. Ennen lahtoa serkukset vitsailivat paljon siita, miten USAan lahtevä tulisi syomään joka paiva Kentucky Fried Chicken -nimisissa pikaruokaloissa... MUTTA ette ikina arvaa, missä soikään Ecuadoriin mennyt serkku, aivan ensimmaisena iltana uuden perheensa kanssa?!

Harmi vaan ettei toi ollut vitsi! Kiira saa varmasti makeimmat naurut :D

Äiti ei muuten ikina usko korviaan, mutta ma olen mennyt koko viikon ajan joka ilta VIIMEISTÄÄN yhdeksalta nukkumaan! Ja taa ei ole mikaan venytelty vale. Uusi kieli ja uudet tavat uuvuttavat… ja osasyyllisena saattaa myös olla Daniela, joka tulee hyppimaan mun sankyyn n. klo. 7:30 varje dag. Kesäloman. Viimeisina. Paivina. *huoh*

- - - - -

Viikko on kulunut. Jos olisin lomalla, se olisi nyt ohi. Palaisin kohta takaisin Suomeen. Mutta nyt on toisin. TORSTAINA MA VIHDOIN TAJUSIN. SEN, ETTA TAALLA OLLAAN. VUOSI.
JA SITTEN MA ITKIN.

Taalla ollaan!!!

Ekaksi, haluatte varmaan tietaa miten lento meni? No, vastaus on etta hyvin. Se oli vaan pitka. Toooooooooooosi pitka!
Helsingista Amsterdamiin, Amsterdamista Bonaireen, Bonairesta Guayaquiliin ja lopulta Guayaquilista Quitoon. Ollaan siis nyt taalla Ecuadorn paakaupungissa, jossa meilla on saapumisvalmennus :) Jatketaan eteenpan maanantaina, tuleviin kotikaupuneihimme; mulla kyseessa Ambato!

Lentokone oli kylla ihan alyttoman hieno; KLM tietaa mita mannertenvalisille kaivataan! Meilla oli kaikilla ihan omat televisot ja kaukosaatimet joilla valita, kuunteleetko musiikkia noin tuhannen kappaleen valkoimasta, vai katsooko telkkaria (saippuasarjoja, piirrettyja...), elokuvia (valikoima n. 30 leffaa!), pelaatko peleja vai opiskeletko espajaa!!! Kokeilin kaikkea. Nimimerkillä-en-pysty-nukkumaan-lentokoneessa.





Oon tassa koko ajan puhunu meista, ja silla tarkoitan siis muita vaihtareita. Suomesta meita lahti silloin 5; mina, Kaisla ja 3 tyttoa AFSlta, joihin olin tutustunut jo netissa (kiitos Galleria)! Sitten Amsterdamissa kyytin nousi 1 ruotsalainen tytto (AFS), joka kyllakin puhu sujuvasti suomea ja lisaks 3 tosi mukavaa belgialaista tyttoa (YFU)! Meita oli siis aika paljon, mutta yllaribonari, ollaan ekoja taalla! Meita tulee viela paljon lisaa tan paivan ja yon aikana; Norjasta, Tanskasta, Liettuasta, USAsta, Uruguaista, Sveitsista, Hollannista, Itavallasta, Unkarista, Virosta ja Saksasta. Yhteensa odotellaan 36 oppilasta, yli puolet saksalaisia :P





Taalla on oikeesti OIKEESTI ihanaa<3
Koneessa, meidan edessa, istu yks paikallinen, mun ikainen tytto, joka oli ollu 2 kuukautta kesalerilla Tanaskassa. Se oli hirveen innostunu, kyseli kaikenlaista ja vastasi myos tosi hyvin meidan kysymyksiin. Mika parasta, sekin on Ambatosta! Se halusi, etta ma otan sen sahkopostiosoitteen, niin se voi tutustuttaa mua ympariinsa (Ambato on kuulemma aika peini) ja esitella sen tutuille jne. Ajatella, mulla on jo 1 paikallinen kaveri!
Taalla on Lamminta isolla L:alla, tultiin just muitten tyttojen kanssa altaalta. Tuntuu kuin kesaloma vaan jatkuisi :D UPEAT MAISEMAT!!! Rakastan vuoria, ja niita onkin joka puolella! Jotenkin niin... niin jylhaa! Lisaksi taalla on banaanipuita ja muutenkin kaunista ja aaah!





Oon nyt kertonu pelkkaa hyvaa, mutta on tassa muutama malsakin puoli. Ensnnakin, itkettiin Kaislan kanssa kilpaa ekalla lennolla. Vaikee paastaa irti :(
Toiseksi, mun kannykka ei toimi täällä ---> NOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOU! Kiitos Nokia liian modernista teknologiasta...
Enka tieda, onko mun tulevassa kodissa internet-yhteytta. Taidan erakoitua tässä globaalissa umpiossa.
Sitte taa netti on tosi hidas eika ole Ä:ta eika Ö:ta, vaan ne pitaa tehda erikseen painamalla ylanuoli, ylakaksoispste ja sitten A/O. Vaikeeta. Taalla on myos paljon surullisen nakoisia kulkukoiria jotka kaipasi helimista, mutta kun ei saa koskea. Ja ehka murheisa suurin: Ma en OIKEESTI osaa espanjaa. Mutta pakko sopeutua!

Oho, kolibri laskeutu tohon poydankulmaan! Nii-in. Taalla on niitakin :)

Nyt on sitten aika. Tästä lähtee viimeinen merkintä Suomen puolelta!
Laukku painaa n. 23 kg, eli se on noin kolme kiloa liikaa, kiitos massiivisen äidinkielenkirjan. Käsimatkatavara taitaa olla just sen sallitun 12 kg. Vien ensimmäistä kertaa (uusien rajoituksien astuttua voimaan) nesteitä käsimatkatavarana; lento on niin pitkä ja laskuja ja nousuja on niin monta, että tarvitsen nenätippoja (lisäksi on ihan hyvä olla hammastahna ym. jos iso matkalaukku sattuisi katoamaan). Kyllä, kaikki on mietitty valmiiksi. Silti mua hermostuttaa. Ihan kaikki! Oon varmaan tosi rasittava. Ajattelen koko ajan, että jotain puuttuu, olen valinnut mukaan väärät vaatteet ja kentällä tajuan unohtaneeni jonkun tärkeän paperin… Ehkä kaiken takana on se, että mulla nousee pala kurkkuun kun ajattelen sitä, että hetken kuluttua pitää jättää hyvästit perheelle. Vuodeksi. Kun eilinen kaverille vilkuttaminenkin teki jo liian kipeää.
Alan pikku hiljaa sulkemaan tätä konetta. Se pitäisi nimittäin vielä pakata mukaan. Zut! Tietenkin se tuo sitten lisäpainoa käsimatkatavaroihin. No, ihan kaikkea ei ilmeisesti voi miettiä valmiiksi.
Toivottavasti mahdollisimman moni perheenjäsen, kaveri, sukulainen, kummi, kaima, Lattareihin vaihto-oppilaaksi lähtöä suunnitteleva nuori ja miksei ihan tuntemattomat tätä lukisi. Ennustan nimittäin, että tuun olemaan niin kiireinen (lue: pulassa) siellä sen espanjankielen kanssa, etten ehdi datailemaan ja meilaamaan tai soittelemaan niin usein kun ehkä t pitäisi. Tää on ikään kuin tällainen joukkokirje, josta voitte käydä lukemassa kuulumisia. Yritän tosissani pitää tätä ajan tasalla; peukut pystyyn että isäntäperheellä on nettiyhteys!
Mulle tulee ihan oikeasti ikävä. Olette kuulleet tän jo monta kertaa aikaisemminkin ja tulette kuulemaan vielä moooooonta monta monta kertaa uudelleen. Koska tässä asiassa mä tunnen itseni -olen varmasti yksi ensimmäisistä, joille puhkeaa koti-ikävä. Suomi on vaan niin hyvä paikka<3

Elämäsi olkoon
puro rohkeuden,
joka virtaa uuden
uoman löytäen.
Myrskyävä meri
tahtoo kertoa:
Aallon harjaan nouse.
Ole rohkea.
Sinussa on voimaa
esteet ylittää,
kärsivällisyyttä,
kaikenkestävää.
Tuuli viestin antaa:
Kulje luottaen.
Löydät oman tiesi
ainutlaatuisen.
Jäkälä ja sammal
matalalla niin
kannustavat hiljaa:
Usko unelmiin.





¡Adios! Nähdään vuoden kuluttua!

Mulla ei ole ikinä ollut yhtä heikko olo tullessani kotiin keskustasta. Ei edes rankimpien kuntotreenien jälkeen, joita ennen en ollut syönyt mitään (aika hyvä vertauskuva, eh). Jotenkin voimaton. Värisyttää. Tietyt tytöt on onnistunut pitämään mut kasassa<3

Miksi musta tuntuu, että liian vähän hommia on tehty ja liian paljon on vielä tekemättä?!
Sonjan sanoin: "Apua, sun lähtöön on enää jotain vähän päälle 40 tuntia!!!"
Ehkä mä alan pikkuhiljaa hahmottaa tän asian.





Kuva täysin kaunistelematta.
Näin ne vaihtarit toimii, juu-u…

Tää se viikko on, kun lentsikkaan nostan mä jalkaa!
HEI!!
Tää se viikko on, kun seikkailu alkaa!!!

Huuuuuuui, ompas jännää :D
Lähden nyt hakemaan mun valmista viisumia keskustasta. Pitäisi varmaan laukkukin ostaa...

Hahaha! Neljä päivää koulussa x]
Ehdin melkein jo tottua tähän opiskelun makuun, mutta eiiiii, kesäloma senkus jatkuu!
(lälläslää)
Eikä se loppujen lopuksi edes ollut niin kamalaa. En ehkä ymmärrä kaikkia opettajia, mutta sen tunteen pyyhkii pois meidän luokka, joka vaikuttaa jo nyt tositosi kivalta!
Tikkurilan lukio on kyllä iso; yhteensä 1120 opiskelijaa. Se on Suomen suurin, yksinään ykkösiä on lähes 400! Näinä muutamina päivinä mä tutustuin kouluun, sekä tapasin opettajia sopien, mitä tulen tekemään Ecuadorissa etätyönä, että saan tän Pre-IB vuoden suoritettua. IB-linja kuulostaa kyllä aika tosi haastavalta, mutta siinä on enemmän itsenäistä opiskelua, niin musta tuntuu että se kuitenkin sopii mulle.

Ps. Onnea Mayalle, welcome to the sweet 16!

Hassua, ei tunnu missään.
Ajattelin, että sitten kun kesä tulee, sitten mua alkaa jännittä. Niin ei.
Ajattelin, että sitten kun saan isäntäperheen, sitten mua vasta alkaakin jännittää. Niin ei.
Ajattelin, että sitten kun elokuu alkaa, sitten mua toden teolla jännittää. Niin ei.
Ajattelin, että sitten kun koulun kellot soi, sitten mä en muuta enää teekään kun vain jännitä. Vaan ei!
Nyt on viikko lähtöön, enkä mä ole vieläkään oikein sisäistänyt tätä. Viimeistään siinä vaiheessa, kun kone on rullannut pitkin kiitorataa ja noussut ilmaan, ehtii ajatella, että mitäs meninkään tekemään…

Iiiks! Lukioon!! Onpa omituinen olo. Samalla innostunut mutta pelokas. KSYK on ollut mulle jotenkin niin kotoisa paikka, että tuntuu väärältä olla menemättä sinne. Ja näkemättä rakkaita ystäviä. Se on oikeastaan aika raskasta, kun on tottunut olemaan koulussa niin oma itsensä ja nyt on oltava paljon pidättyväisempi ja katsottava enemmän ympärilleen, ikään kuin aloittaa alusta ja luoda jonkinlainen mielikuva. Varsinkin kun mulla se on enemmän muistikuva, enhän mä ole siellä kuin neljä päivää. Piti kirjatkin ostaa itse ja kaikkea. Ei ole enää oppilas, vaan hienosti sanottuna opiskelija. Eikä auta valittaakaan, oppivelvollisuus on suoritettu ja tää on jo toiseen asteen koulutus... which basically means that I came into this voluntearily. Kukaan ei pakottanut valitsemaan kaikkia niitä koeviikkoja, joidenka takia tulen jatkossa stressaamaan, hikoilemaan, valvomaan öitä, itkemään ja repimään hiuksia!!!



Päivä on ohi. Oli suhteellisen kamalaa.
Mulla on ikävä Kulosaarta; se on paras paikka, ihan PARAS! Antti, ole onnellinen.
Eniten mulla on kuitenkin ikävä tyttöjä -Datis, Maya, M3A ja Qiia, mitä mä teen ilman teitä ja ilman meidän juttuja, joita kukaan muu ei ymmärrä?! Pitäähän mun jollekkin saada sekoilla. Te vaan ette ole korvattavissa<3 Ehkä on kuitenkin hyvä että tulee muutosta (Mayan sanoin), koska muuten kaikki tuntuu vaan rutiinilta eikä tajua arvostaa sitä mitä oli (Qiian sanoin). Nyt ehkä itkettää mut onneks meillä on muistot (Datariinan sanoin), kaikki järjestyy kyllä (Mean sanoin).

En taida olla vielä valmis lukioon... MUTTA JOO, TOISELLE PUOLELLE MAAILMAA, VIERAASEEN PERHEESEEN, VIERAASEEN KIELEEN JA KULTTUURIIN SITTEN NIIKÖ PITÄISI OLLA VALMIS?!
*hupsista*

Apua apua apua! 14 vuorokautta lähtöön. Päivä päivältä, tää alkaa tuntua todellisemmalta. Johtuen ehkä siitä, että Kiira, jonka kanssa mä olen vaihtovuodesta eniten puhunut, on nyt perillä. Muutenkin tosi monelle on jo sanottu heipat. JA koko ajan pitää olla ostamassa jotain tarpeellista matkaa varten, kuten lääkkeitä, adaptereita… Illalla menen kavereiden kanssa vikaan partyyn. Seuraavan kerran kun tanssin, se onkin sitten salsaa ja reggaetonia! Löysin YFUn nettisivuilta todella kauniisti kirjoitetun kuvauksen Ecuadorista:

"Lentokoneen pyörät iskeytyivät kovaan asfalttiin. Kone rullasi ensin hetken ja sitten pysähtyi. Näin ympärilläni iloisia, osa huojentuneita kasvoja, kun noin 17-tuntinen lento oli vihdoin saatu päätökseen. Matkustajat taputtivat käsiään kiitokseksi hyvästä lennosta samalla, kun kovaäänisestä tulvi ilmoille sanaryöppy, jota nopeutensa takia oli lähes mahdoton ymmärtää. Innoissani avasin jo turvavyöni, vaikkei merkkivalo ollut edes vielä sammunut, ja kurottauduin lähemmäs ikkunaa. En halunnut jäädä paitsi sekunnistakaan tässä uudessa kiehtovassa maassa, jossa kaakaopensaat kasvavat ja appelsiineja saa kerätä suoraan puista. Pian jo seisoinkin jalat tukevasti Quiton, Ecuadorin pääkaupungin, maaperällä. Ympärilläni vilisi ihmisiä, joilla lähes kaikilla, kuten latinoilla yleensäkin, oli tummat hiukset ja kahvinväriset silmät. Ihastelin hetken ihmisten kauneutta ja laitoin merkille heistä jollain tapaa huokuvan rentouden, sen, miten oli aina aikaa hymyillä vastaantulijalle tai auttaa avuntarpeessa olevaa. Tunsin, että täällä minut otettaisiin lämpimästi vastaan, vaikka varmasti erilainen näky olinkin vaaleine hiuksineni ja vihreine silmineni.
Nousin bussiin ja seurasin tiiviisti maisemia, kohotessamme yhä ylemmäs ja taivaan muuttuessa illan sinertävästä yön mustaan pimeään. Auton edetesä näkyi vain kiemurtelevaa tietä ja oudonnäköisiä puita, kun bussi kiipesi hitaasti mutta varmasti vuoren rinnettä ylöspäin. Takana levittäytyi tuhatpäinen valomeri Quiton asukkaiden vastatessa pimeyteen katulampuin ja hohtavin mainoskyltein. Näky oli henkeäsalpaava ja sitä jatkui silmänkantamattomiin. Tuona hetkenä en löytänyt sanoja kuvamaan, mitä tunsin. Vuosi tässä maassa, joka vain oli niin... IHMEELLINEN!" -Riikka Hämäläinen-

Tuleekohan minulle tällaista? *hopeful* :)

Kello on aika paljon. Väsyttää, mutten pysty nukahtamaan. Kiira on ihan pian perillä Lexingtonissa, Kentuckyssa. Klo. 22 paikallista aikaa se pääsee vihdoin tapaamaan isäntäperheensä (no, ainakin Piercin, Stephanien ja Briannan). Mä en ihan oikeesti ota tätä hyvin. On paljon helpompi sanoa hei hei ja lähteä itse, kun sanoa hei hei ja katsoa toisen lähtevän…



I'm here and I will stand by you,
On each hill you have to climb;
So take my hand, let's face the world
And live just one day at a time.

Look out to the horizon,
A whole world lies beyond
The path of life shall guide you
And move you swiftly on,
There's new things to discover
And unseen sights to see
The road stretches before you
Just have the courage to break free



Voihan ainakin yrittää aloittaa hienosti... Tuntuisi jotenkin töksähtelevältä startata blogi sanoin: "Moi! Mä oon Anna ja tää on mun Ecuadorin vaihtariblogi, että tervetuloa vaan."

Aluksi tää onkin vain tälläinen intro, koska enhän mä vielä minnekään ole lähtenyt. Musta on kuitenkin hauska ajatus kertoa vähän näitä fiiliksiä myös ennen lähtöä, niin muille kuin itsellenikin muistoksi!